Loppukeväästä 2016 menin mukaan Aila Yli-Hakolan vetämään sukututkimuspiiriin, jota pidettiin Seinäjoen Aallon kirjaston alakerran mikrofilmihuoneessa. Aila Yli-Hakola oli minulle nimenä ja osittain persoonanakin jo entuudestaan tuttu, mutta en ollut aikaisemmin tehnyt hänen kanssaan yhteistyötä sukututkimuksen merkeissä. Ennen kuin menin Ailan piiriin, olin kaivannut pitkään jonkinlaista sukututkimuspiiriä, jossa mentäisiin hieman ”pintaa syvemmälle”. Koin tällaisen piirin itselleni tarpeelliseksi, koska olin harrastanut sukututkimusta useamman vuoden ja osallistunut eri sukuyhdistysten toimintaan.
Ensimmäisinä vuosinani Aila Yli-Hakolan sukututkimuspiirissä ei pidetty vapaata, vaan piiri kokoontui joka tiistai, mikäli kirjasto vain oli auki. Edes kesä- ja joulutaukoja ei aluksi ollut, ja muistaakseni vuonna 2017 oli vain yksi tiistai ilman sukututkimuspiiriä. Aila perusteli tiivistä tahtia sillä, että tutkimuksen oli mentävä eteenpäin. Vuonna 2019 oli sentään jo lyhyt kesä- ja joulutauko, mutta kesätauon aikana Aila oli tavattavissa Nurmon museolla, jossa hänen kanssaan sai keskustella dna- ja sukuasioista.
Aila Yli-Hakolan sukututkimuspiirissä oli uraauurtavaa se, että siellä pyrittiin yhdistämään dna-sukututkimuksen tulokset ns. perinteisen sukututkimuksen tuloksiin. Aila itse teki asian tiimoilta ahkerasti työtä, ja monet eteläpohjalaiset suvut saivat dna-tutkimuksen tuloksena uutta tietoa alkuperästään. Samalla moni vanha teoria kumoutui, ja moni vanha sukututkijaparka jäi voivottelemaan sitä, kun hänen hienot teoriansa romahtivat kuin korttitalo. Toisaalta eräät Ailan teoriat mieslinjan Y-DNA-testien tulosten perusteella ovat osoittautuneet hieman epätarkoiksi. Syy tähän ei ole Ailassa, sillä viime vuosikymmenellä uskottiin aivan yleisesti, että perusmuotoinen Y-DNA-testi riittää kertomaan sukujen välisistä suhteista täysin luotettavasti. Tälle vuosikymmenelle tultaessa on kuitenkin todettu, että sukujen välisten yhteyksien luotettavaan selvitykseen tarvitaan ns. Big Y-testi, jossa Y-kromosomilinjat selvitetään tarkemmin kuin perustestissä. Y-DNA-testien lisäksi on käytössä äitilinjainen mtDNA-testi ja sekalinjainen autosomaalinen dna-testi eli serkkutesti. Näiden kaikkien testien tekemistä Aila pyrki edistämään Seinäjoen alueella ja muuallakin Etelä-Pohjanmaalla.
Koronavuosien aikana 2020–2021 Ailan sukututkimuspiiri kokoontui vain katkonaisesti ja silloinkin pääosin etäyhteyksien kautta. Samoihin aikoihin Aila jätti pikkuhiljaa piirin vetämisen Matti Mäelle. Aila pysyi kuitenkin sukupiirissä innokkaana osallistujana aina syksyyn 2025 asti.
Lokakuun 24. päivänä vuonna 2025 sain kuulla, että Aila Yli-Hakola oli joutunut luopumaan tästä elämästään, josta oli pitänyt tiukasti kiinni aina siitä saakka, kun hän parkaisi ensimmäisen kerran Helsingin Naistenklinikalla keskellä vuoden pimeintä aikaa joulukuun 15. päivä vuonna 1942. Ailan elonaika tässä maailmassa kesti siis melkein 83 vuotta.
Aila oli nurmolaissyntyisten Heikki Optatus Yli-Huumon ja vaimonsa Eevin (e. Teppo) esikoistytär. Heikki ja Eevi olivat Ailan syntyessä jo nelissäkymmenissä, ja käsittääkseni juuri Ailan äidin korkean iän takia hänet oli määrätty Helsinkiin asti synnyttämään lapsensa. Vanhempiensa korkeasta iästä huolimatta Ailalle syntyi pari vuotta myöhemmin pikkusisko Anja.
Ailan isä oli ammatiltaan junamies, ja Ailan varsinainen syntymäkotikunta oli hänelle itselleenkin suuri mysteeri loppuun saakka. Ailan syntymän aikoihin oli tapana merkitä lapsen syntymäpaikaksi se paikkakunta, jossa hän tosiasiallisesti syntyi. Ailan tapauksessa se olisi siis ollut Helsinki. Ailan omien tutkimusten mukaan hänen syntymäkotikuntansa oli kuitenkin kaikkein todennäköisimmin Seinäjoki, koska isän työpaikka oli siellä, ja tuohon aikaan lapsen rekisteröinnissä oli merkitystä isän työpaikka- ja palkkatiedoillakin. Ailan vanhemmat asuivat silti Nurmossa, Ailan äidin kotitalon Tepon vinttikamarissa. Perhe ei ollut varakas. Omien sanojensa mukaan Aila kertoi löytäneensä itsensä 1940-luvun kirkonkirjoista samalta sivulta, jossa olivat mm. romanihenkilöt ja muut vähäväkiset. Oman kodin Ailan vanhemmat rakensivat 1948 Nurmon Uskonmäkeen. Kyseessä ei ollut uudistalo, vaan Tepon pihassa seissyt 200 vuotta vanha tuparati, jota siirrettiin noin kilometrin verran.
Kansakoulua Aila kävi Nurmon kirkonkylässä, ja kouluaikanaan hän oli omien sanojensa mukaan reipas, omapäinen ja seikkailunhaluinen, hieman poikamainenkin. Vuonna 1953 Aila sai kuitenkin aloittaa opiskelun Seinäjoen tyttölyseossa, koska isä ymmärsi, ettei pientilasta ollut lasten elättäjäksi. Tyttölyseossa Aila sai istua etupulpetissa, koska hänellä oli toisessa korvassa huono kuulo eikä näkökään ollut paras mahdollinen. Aila joutui omien sanojensa mukaan käyttämään jo melko nuorena silmälaseja. Anja-sisko sen sijaan selvisi pitkälle aikuisikään ”ilman minkään valtakunnan silmälaseja”.
Tyttölyseossa oli ankara kuri, ja Aila sai välillä tarpeekseen koulunkäynnistä. Vuonna 1959 hän jätti tyttölyseon sikseen, ja alkuvuodesta 1960 hän avioitui keskinurmolaisen maatilan ylioppilaspojan Jaakko (Jaska) Yli-Hakolan kanssa, joka opiskeli Helsingin yliopistossa. Edessä oli muutto Helsinkiin ja totuttelu rouvan asemaan. Se ei riittänyt Ailalle, joka suoritti ylioppilastutkinnon Valtion iltaoppikoulussa vuonna 1963. Perhe sai myös lisäystä. Esikoispoika Timo syntyi 1962 ja toinen poika Tuomo 1965. Synnytysten ja lastenhoidon välissä Aila aloitti oikeustieteen opinnot Helsingin yliopistossa. Aviomies Jaakko työskenteli pankkialalla.
Ailan nuoremmassa pojassa Tuomossa todettiin jo pienenä kuulovamma, jonka todettiin myöhemmin johtuvan FSHD-lihastaudista, jonka pitäisi yleensä olla vallitsevasti periytyvä. Tuomon kohdalla kyse lienee ollut kuitenkin ns. uudesta mutaatiosta. Kaikesta huolimatta kiinnostus selvittää perinnöllisen taudin alkuperää sai Ailan innostumaan sukututkimuksesta 40-vuotiaana. Tuolloin Ailan vanhemmat olivat jo kuolleet. Samoihin aikoihin varanotaarin tutkinnon suorittanut Aila työskenteli Akavatalossa Itä-Pasilassa ja oli perustamassa mm. Lakimiesten työttömyyskassaa.
Vuonna 1988 Aila ja Jaakko muuttivat Nurmoon, kun Jaakko oli joutunut jäämään selkävaivojen takia eläkkeelle. Nurmosta käsin Aila työskenteli OP-Kiinteistökeskuksessa viisi vuotta, kunnes joutui työttömäksi. Hän siis joutui käyttämään itse perustamansa työttömyyskassan palveluja. Eläkkeelle hän tosin pääsi jo 1995, mutta Ailan ja Jaakon haave yhteisistä eläkepäivistä ei toteutunut, kun Jaakko nukkui pois 1996. Aila käytti sitten energiansa yhdistystoimintaan mm. Nurmoo-seurassa ja Jaakko Ilkka-seurassa. Molemmissa Aila oli pitkäaikainen taloudenhoitaja ja sihteeri. Nurmon museolla hän oli miltei vakituisena esittelijänä, ja hän keskusteli mielellään historia- ja sukuasioista kaikkien museolla vierailevien kanssa.
Aila ei koskaan halunnut itselleen kunniaa. Hän kieltäytyi kotiseutuneuvoksen arvosta ja valtakunnallisten sukututkimusyhdistysten kunniamitaleista. Seinäjoen sukututkijoiden kunniajäsenyyden hän sentään hyväksyi kuukautta ennen poismenoaan. Ailalle oli tärkeintä kasvattaa tietämystä menneistä asioista ja sukujen alkujuurista. Tässä työssä hän ei säästellyt itseään. Kerrankin hän tuli pitämään sukupiiriä pahassa flunssassa. Hän vain välillä niisti nenäänsä ja sadatteli ”pahuksen flunssaa”. Tämä tapahtui ennen ns. korona-aikaa.
Aila oli luova ja idearikas henkilö. Hän harrasti taidemaalausta ja käsikirjoitti monia historiallisia kuvaelmia, joita esitettiin Nurmon museolla. Aila luki paljon kirjallisuutta, ja hän teki aina omistamiinsa kirjoihin alleviivauksia ja reunahuomautuksia. Ailan sisarenpojan kertoman mukaan Ailan kotikirjastoon kuului n. 2 000 nidettä, pääasiassa historiaa ja sukututkimusta, mutta myös mm. kaunokirjallisuutta ja uskonnollista kirjallisuutta.
Ailan poika Tuomo menehtyi pitkän sairauden jälkeen toukokuussa 2025. Pian Ailan omakin terveys alkoi heikentyä, ja syksyllä 2025 hän oli sanonut sisarensa pojalle olevansa valmis siirtymään taivaan kotiin, missä Jaska ja molemmat pojat häntä jo odottivat. Timo-poika oli menehtynyt joulukuussa 2005.
Kun tieto Ailan poismenosta tuli, tiesin menettäneeni sukututkimuksen opettajan ja ystävän. Oli aika surra. Ailan hautajaispäiväksi sattui kuitenkin marraskuulle harvinainen aurinkoinen päivä. Aila laskettiin Nurmon kirkkomaalla sukuhautaan miehensä ja poikiensa viereen. Me kaikki Ailan tunteneet jäämme kaipaamaan hänen teräviä aivojaan ja suurta tietämystään. Enää ei ole tuttua mukavaa muoria Nurmon museolla. Juuri ”museon muoriksi” Aila itseään nimitti. Se oli hänelle varmasti paras mahdollinen arvonimi, joka kuvasti hänen elämäntyötään.
Jukka Pasanen